
Runolauluja ihmisyydestä
Säv. ja san. Satu Ristola
EP Albumi julkaistaan 3.9.2026 Spotifyssä
Kuuntele laulut. Pysähdy sanoitusten äärelle ja pohdi, mitä niiden taakse kätkeytyy. Jokainen laulu kertoo oman tarinansa – ja ehkä löydät niistä myös jotakin tuttua itsestäsi.
Haluatko tietää, mistä laulut ovat syntyneet ja mitä niiden taakse kätkeytyy? Klikkaa kappaletta ja kurkista sen tarinaan.
EP-albumin kansikuva on otettu Hatlamminsuolta Riihimäeltä. Suo valikoitui kansikuvaksi aivan sattumalta, aamulenkillä koiran kanssa suolla kulkiessani. Mitä enemmän kuvaa katsoin, sitä osuvammalta sen symboliikka alkoi tuntua – suo kuvaa monella tavalla ihmisyyden haasteita.
Suo on hieman epävarma paikka, jossa ei aina voi nähdä, mitä pinnan alla piilee. Se kuvastaa muutosta ja kasvua: hitaasti etenevää, mutta jatkuvaa kehitystä. Se kertoo myös yksinäisyydestä ja melankoliasta, mutta samalla hiljaisesta tilasta, jossa ihminen voi kohdata itsensä.
Suo kuvastaa sitkeyttä. Se on vaikeakulkuinen ja paikoin arvaamaton ympäristö, mutta siitä huolimatta elämä kukoistaa sielläkin. Samalla se muistuttaa ihmisen sisäisestä maailmasta – pinnalta tyynestä, mutta syvästä ja monimutkaisesta.
Suo on myös selviytymisen vertauskuva. Vaikeasta ja haastavasta ympäristöstä huolimatta elämä jatkuu.
Suon halki kulkevat pitkospuut, jotka johdattavat kulkijan turvallisesti kauniin ja rauhallisen maiseman läpi. Ehkä ne symboloivat myös sitä, että vaikka matka välillä tuntuu epävarmalta tai vaikealta, aina löytyy jokin polku, jota pitkin jatkaa eteenpäin.
Tuotantotiimi - Runolauluja Ihmisyydestä (EP)
EP-Albumin tuotanto SATUMATKA / Satu Ristola, Laulujen säv. ja san. Satu Ristola / Laulut ja piano Satu Ristola / Äänituotanto, miksaus ja masterointi: Timo Hilden MRT-viihde / Biittinikkari: Mika Maunus